Ensimmäinen leikkaus

Päivää ennen ensimmäistä leikkausta oli vielä vartijaimusolmuketutkimus Meilahden Isotooppiyksikössä. Tutkimuksessa selvitetään, onko syöpä kenties lähtenyt leviämään. Mikäli kainaloista löytyy syöpäsoluja, imusolmukkeet poistetaan leikkauksessa. Itselläni löytyi yksi ja se imusolmuke poistettiin. Onneksi ei enempää, koska mikäli ne kaikki poistetaan, niin jatkossa tulee isoja ongelmia leikatun puolen käden kanssa (jatkuvaa turvotusta). Tämän opin toki vasta kesällä (jälleen googlaamalla, tosin ihan eri aihealueesta tietoa etsiessäni). 

Jännitin tätäkin tutkimusta, koska puhuivat siihen liittyvän neulastusta. Mutta toimenpide olikin helppo keikka. Se oli verrattavissa verikokeeseen, vain pieni pistos ja ihan pikkiriikkisen kirvelyä varjoaineen mennessä ihon alle. Tämän jälkeen piti odottaa pari tuntia, jonka jälkeen makasin putken alla 5 minuuttia (vaatteet päällä) kuvauksen ajan. Tosi mukavia hoitajia kaikki, jotka kohtasin. Se on tärkeää!. Tuon kahden tunnin odotuksen vietin päätalon kahviossa. Onnistuin kyllä eksymään matkalla :) Järkyttävän kokoinen alue tuo Meilahden sairaalan alue. Vielä tutkimuksesta kotiin tullessa en tiennyt seuraavan päivän leikkauspäivän aikataulua. Se tuli tekstarilla vasta kotiin päästyäni vähän puolenpäivän jälkeen. Sairaalalla pitäisi olla jo 7:15!!! Kristus sentään. Kovin montaa tuntia en yöllä nukkunut. 

Leikkauspäivän aamuna oli ensin hoitajan haastattelu ja vaihdoin vaatteeni sairaalaan upeisiin varusteisiin, kuten siihen perse paljaana paituliin (vain niskasta kiinni naruilla). Sitten odottelin hyvän tovin lääkäriä, eli minut leikkaavaa kirurgia. Ensimmäisellä tapaamisella hän oli ollut hieman jäykkä ja hymytön, tänään onneksi tosi ihana ja mukava. Kirurgi kertoi leikkauksesta ja piirteli ihooni. Sen jälkeen hän antoi minulle kaksi vaihtoehtoa, joista toinen piti valita. Aikaa päättää noin 15 sekuntia. Nännin voisi kuulemma yrittää säilyttää, mutta se saattaisi jatkossa vaatia toisen leikkauksen, koska kasvaimen juosteet menevät siihen kiinni ja niitä ei ehkä saada kokonaan pois tai se nänni voi mennä kuolioon. Toki tässä tapauksessa otin sen turvallisemman vaihtoehdon, eli kaikki tarpeellinen vain kerralla mäkeen. 

Seuraavaksi odottelin leikkausta odotustilassa lämpöpeiton alla. Se peitto oli melko lyhyt, jonka vuoksi varpaat olivat kylmät ja kaulakin paljaana. Ilmanvaihto oli nimittäin ihan priimaa. Koko ajan tuntui, että kohta alkaa nuha. Jos jalkani tai kaulani saa kylmää, niin kurkku menee heti karheaksi. Pääsin leikkaukseen ensimmäisessä aallossa, eli 9:05. Otin esilääkitykseksi vain panadolin, rauhoittavaa en ollenkaan. Se ei ollut pakollista ja hoitajakin sanoi, että et sinä sitä tarvitse, kun olet noin rauhallinen. Odotellessa Kris Carr viihdytti minua kirjallaan ja lopun aikaa pelasin mahjongia.

Kävelin nukutussaliin (en tiedä tapahtuiko leikkaus siellä, epäilen). Anestesialääkäri ja -hoitaja olivat siellä ja tekivät tarpeelliset toimenpiteet ja haastattelivat minua vielä. Kerroin, että suonia on vaikea minulta löytää tiputusta varten, mutta että oikean käden taopeesta onnistuu aina. Anestesialääkäri kuunteli ja laittoikin neulan juuri sinne (seuraavissa leikkauksissa näin ei ole enää käynyt, vaan suonta ollaan etsitty kissojen ja koirien kanssa ihan muualta). Koska tiedoissani lukee, että minut on nukutettu pari kertaa aikaisemmin, niin eivät ehkä siksi osanneet varoittaa yhdestä pikku jutusta. Etukäteen saamassani informaatiolappusessakaan tästä ei mainittu mitään. Näin jälkikäteen ajatellen, ne aiemmat nukutukset ovat olleet lyhyitä ja siksi ilmeisesti käytetty pelkkää humautusta maskin kautta, mutta koska nyt pidempi, niin nukutusaine tuli käden kautta. Odotin koko ajan sitä maskia ja hoitaja pitikin suuni lähellä jotain vastaavaa kuonokoppaa ja kertoi siitä tulevan happea. Pienen nuuhkaisun onnistuinkin siitä saamaan, kun oikein kovasti yritin, mutta missään vaiheessa maskia ei laitettu suoraan kasvoilleni. Ihmettelin mielessäni asiaa ja siinä kohtaa tuli ihan järkyttävä tunne niskaan, hartioihin ja päähän, sellainen kun vaikka kättä puudutetaan, mutta potenssiin sata ja bhuomattavasti laajemmalle alueelle Aloin hädissäni huudella, että “Mitä nyt tapahtuu, mitä nyt tapahtuu?” Ja hoitaja ehti vastata, että “tämä on ihan normaalia, ei hätää” ja sitten meni taju. Huh. Se ei ollut kiva kokemus. 

Heräsin “hetken päästä” heräämöstä. Leikkaus kesti noin kaksi tuntia. Minulla oli mielessä juuri herätessä häivähdys siitä, että olen nähnyt jotain unta, mutta ei mitään mielikuvaa tai edes rippeitä siitä, mitä. Olenkin lukenut tästä aikaisemmin, että nukutusaineiden vuoksi, et muista mitä unia näit. Anestesialääkäri kertoi ennen nukutusta, kun kysyin, että näenkö unia, että kyllä ja että ne on kuulemma tosi mahtavia. No, se oli sitten harmi, etten muistanut, missä olin seikkaillut. Jännä on se, etten halunnut nähdä unta, kun halusin että nukahdan ja herään heräämöstä samantien. Joskus on niin kutittavaa olla unessa, kun ei kuitenkaan tajua sitä. Elät ihan muissa maailmoissa.

Heräämössä oli ihan kiva makoilla, olo oli vielä täysin jees. Sain vähän lisää särkylääkettä (ei mitään hajua mitä) suoneen. Uskoisin maanneeni siinä noin tunnin ja sen jälkeen minut kärrättiin takaisin odotustilaan. Siellä menikin seuraavat kolme tuntia, ennen kuin pääsin lähtemään kotiin. Odotustilassa hetken istuttuani, testattiin ensin pysyykö neste sisällä. Sain vähän vettä juodakseni. Se pysyi. Sitten kokeiltiin pysyykö ruoka sisällä. Pysyi sekin. Ei tullut onneksi huonoa oloa missään kohtaa. Anestesialääkäri oli ennen leikkausta sanonut, että jos on normaalisti matkapahoinvointia, niin voi leikkauksessakin käytetyistä aineista tulla paha olo. Ja matkapahoinvointia todellakin on, keinussakin tulee oksetus.

Lääkäri käväisi nopeasti tapaamassa minua aika aikaisessa vaiheessa. En oikeastaan muista, mitä hän tai kukaan muukaan siinä vaiheessa minulle virkkoi. Kuulin ja kuuntelin kyllä jokaista henkilöä tarkasti, mutta taisi lääkkeitä olla vielä sen verran elimistössä, ettei kuitenkaan kyseisistä keskusteluista jäänyt mitään muistikuvia. Mietin, että täytyy soitella sinne myöhemmin ja kerrata ohjeet. 

Hämmästelin etukäteen, että miten pystyn oikeasti selviämään kotona pelkällä panadolilla ja buranalla. Ensimmäisenä iltana olisi kyllä tarvinnut jotain huomattavasti vahvempaa. Se ei ollut se haava, eikä se kainalon alue, joista en tahtonut selvitä. Mutta jessus kristus jossain vähän alempaa rinnasta sattui hurjasti joka kerta kun nousin pystyyn!!!?? Mitä hemmettiä. Siitä ei varoitettu mitään. Minulle puhuttiin vain kivuista haavassa ja kainalossa. En siis juurikaan seissyt ensimmäisenä iltana. Unikaan ei tahtonut tulla sitten millään. Kotona ei saisi olla yksin leikkauksen jälkeen, muuten eivät mielellään kotiuta. Seuralaisen pitää olla yli 18 vuotias. Leikkaus oli kuitenkin perjantaina, eikä osastolle olisi siksi voinut jäädä (tai leikkausta olisi pitänyt siirtää). Sanoin, että kyllä löytyy taloudesta täysi-ikäinen. Kuopus, joka oli paikalla tuon yön, on 16 ja olin hänelle luvannut, että voi valvoa vaikka koko yön, mikäli haluaa. Saisin sitten apuakin, jos tarvitsisin. Sänkyyn pääsin aina kivasti, mutta sieltä pois nouseminen olikin sitten jo ihan toinen juttu. Aika nopeasti ensimmäisen vuorokauden jälkeen, aloin toipua vauhdikkaasti. Noin neljä päivää leikkauksesta, jätin särkylääkkeet käytöstä.

Mukava lisä oli tämä tuubitoppi, johon pukeuduin ennen leikkauspöydälle menemistä ja joka oli leikkauksen aikana muotoiltu naisellisen muodikkaaksi :)