Hoitoprosessi käynnistyy

 

Muutamaa päivää diagnoosin jälkeen Husista otettiin jo soittamalla yhteyttä. Sairaanhoitaja langan toisessa päässä oli kultainen ja ihanan rauhoittava. Kaikki on itselle uutta ja opin matkan aikana lisää rintasyövästä ja sen hoidosta. Erityisesti sen, että hoito on kaiken kaikkiaan hyvinkin yksilöllistä riippuen tilanteesta (ja kenties myös sairaanhoitoalueesta). Lääkäriajan sain diagnoosista noin kolmen viikon päähän eli 7.3. Puhelussa selvisi, että leikkausaika oli jo alustavasti sovittu maaliskuun loppuun. Eli vaikka tuntuikin, että lääkäriaika on melko pitkällä tulevaisuudessa, niin se ei vaikuttanut kuitenkaan leikkausaikaan. Olin googlannut, että useimmiten leikkaukseen pääsee kuukauden päästä diagnoosista. Nopealla vauhdilla lähti tämä prosessi kyllä liikkeelle. Se on syöpädiagnoosin hyvä puoli, että vaikka on kuinka vajaamiehitystä sairaaloilla, niin siellä priorisoidaan nämä vakavammat sairaudet muiden edelle. Onhan niissä useimmiten kuitenkin aika kiire. Omassa hoitopolussani en edes huomaisi, että on resurssipulaa, mistä kuitenkin saan kuulla muilta tutuilta, sukulaisilta ja ystäviltä. 

Ensimmäinen lääkärikäynti Meilahden Puistosairaalassa oli jännittävä (kuten jatkossakin joka kerta). Siitä lähtien kun sain diagnoosin, olen pelännyt mahdollisia sytostaattihoitoja enemmän kuin itse syöpää. Kehoni ei muutenkaan kestä synteettisiä lääkeaineita, saati sitten tuollaisia myrkkyjä kuin sytostaatit ovat. Käynti oli kuitenkin positiivisempi kuin olin osannut odottaa. Minulle riittäisi kuulemma pelkästään leikkaus ja 5-10 vuoden hormonihoito (estrogeenin ja progesteronin blokkaus). Sädehoidosta ei puhuttu, mutta ymmärsin myöhemmin (jälleen googletettuani) että se kuuluu kyllä hoitopakettiin mukaan.

Mutta sitten tuli tielle pari muuttujaa. Viikkoa ennen leikkausta on käytävä kasvaimen jyvityksessä, jossa kasvain merkataan ihon alle laitettavilla radioaktiivisilla jyvillä. Näin kirurgit tietävät tarkalleen, mistä pitää leikata. Hoitaja otti minut sisään hyvissä ajoin ja sanoi, että lääkäri tulee kohta. Makasin siinä hoitopöydällä ylhäisessä yksinäisyydessä pitkän tovin. Huone oli hämärä ja viileä. Jossain kohtaa hoitaja huikkasi, että lääkäri oli vielä kuulemma tutkimassa jonkun toisen potilaan röntgenkuvia. Meni ainakin reippaat kymmenen minuuttia yksin ihmetellessä. Minua alkoi jännittää aika laillakin, ehkä se oli etiäinen? 

Olin niin toivonut aikaisemmin, että tässä toimenpiteessä huomattaisiin, että kasvain olisi vaikkapa pienempi kuin silloin koepalan oton aikaan. Saisin siis hyviä uutisia, vähintäänkin edellisiä vahvistavia. Mutta joo ei. Kun lääkäri vihdoin tuli, niin hän ultrasi rintaani (myös tervettä) todella pitkän tovin. Koko aikana hän ei sanonut sanaakaan. Silloin jo arvasin, että ei hyvää päivää, nyt ei ole kaikki kohdallaan. Yht’äkkiä oltiinkin jyvityksen lisäksi ottamassa lisää koepaloja. Sen kasvaimen ympärillä kun oli jotain hämärää, ei-tarkkarajaista löydöstä. Hoitaja ehti siinä hieman höpöttää jostain mahdollisesta leikkauksen siirrosta riippuen koetuloksista. Eiiii, pieni paniikki alkoi nostaa päätään! Mutta lääkäri onneksi rauhoitteli kommentoimalla, että se voi olla mahdollista, mikäli leikkaukseen onkin varattava pidempi aika, ei siksi että lähdettäisiinkin hoidollisesti täysin uuteen suuntaan. Koepalan otto oli paljon mukavampi toimenpide kuin ensimmäisellä kerralla, ei sattunut yhtään, vaikka tuntuikin osittain ikävältä. Tällä naisella oli taitoa ja osaamista, mikä uupui aikaisemmalta koepalan ottajalla. Eikä tullut vertakaan niin tuhottomasti kuin silloin viimeksi, jos juuri lainkaan. Jyvätkin saatiin paikalleen. Kaiken tämän kruunasi tuon vasemman rinnan mammografia. Siis noiden toimenpiteiden jälkeen! Kirurgin pitää nähdä niiden kuvien avulla jyvät leikkauksessa. Apua! Mammografia on kidutusta muutenkin, saati sen jälkeen kun on tuolla tavalla ronkittu. Hoitaja sanoi, ettei puristaisi niin paljon kuin normaalisti, mutta höpö höpo, ihan yhtä kivuliasta oli!

En tiedä, oliko lääkäri 7.3 lukenut papereitani liian nopeasti, kun jotenkin oli tullut yllätyksenä hänelle, että kasvain ei olekaan pelkästään syövän esiastetta (eli tiukasti edelleen rintarauhasen sisällä), vaan oli päässyt jo pätkän verran invasiiviseksi, eli lähtenyt leviämään kasvaimen ulkopuolelle. Itse nimittäin ensimmäisen koepalan diagnoosin luettuani, googlasin siitä tarkemmat speksit (tottahan toki) ja siinä kerrottiin tämä asia kyllä täysin selkeästi. Itse olin siis tilanteesta hyvinkin perillä. Uusi koepala jouduttiin ottamaan, koska jyvitystä tehnyt lääkäri huomasi, ettei lienekään pelkkä esiaste. Tässä kohtaa opin ikäänkuin kantapään kautta, että matkan varrella voi tulla vielä kaikenlaisia ylläreitä..